Hääpukeutuminen ja queer

Häihin liittyvästä pukeutumisesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Vaatteet, representaatio, ympäristön odotukset ja kulttuuriset mallit muodostavat kokonaisuuden, jossa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten on joskus vaikea navigoida. On väistämätöntä, hääteollisuuden ollessa cisheteronormatiivinen, että normatiivisia odotuksia purkamaan pyrkivät hääparit joutuvat pohtimaan pukeutumiseen liittyviä asioita paljon. Vaatteet ovat yksi viestinnän muoto. Ne kertovat muille ihmisille kantajastaan – hänen esteettisistä mieltymyksistään, mitä sukupuolta hän performoi, mihin luokkaan hän kuuluu, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä etc. Näitä viestejä ei aina tuoteta – tai edes lueta – tietoisesti, vaan ne rakentuvat osana sanatonta vuorovaikutusta. Tämä näkyy esimerkiksi keskusteluissa kuuluuko morsiamen peittää olkapäät kirkossa, sopiiko häihin tulla crocseissa tai voiko sulhasella olla puvun kanssa Converset.

Monet mies- tai naisparit pukeutuvat häihinsä seuraten koodistoa. Kahdella sulhasella on päällään puvut tai muut selvästi maskuliiniseksi luokitellut vaatteet ja sitä vastoin naisparit voivat pukeutua morsiuspukuihin. Vaikka kirjoitan näiden imaginaaristen parien seuraavan koodistoa en missään nimessä tarkoita, että siinä olisi jotain väärää. Ei tietenkään.

Kuva: Sonja Siikanen

Jos ihmisen sukupuolikokemus on selvä ja hän viihtyy tällä tavoin koodatuissa vaatteissa, niin se on enemmän kuin hyvä asia. Tarkoitan todella sitä, kun sanon, että kaikilla on oikeus olla juuri sellaisia kuin ovat. Entä sitten, jos tietyllä tavalla koodatut vaatteet muodostavat ongelman hääparille? Entä, jos ei halua tulla luokitelluksi tietyllä tavalla tai tietyllä tavalla pukeutuminen avaa oven tuhanteen kertaan kuuluille “vitseille”?

Rakastan esimerkkejä ja seuraavasta saan kiittää yhtä Instagram-käyttäjää, joka keskusteli kanssani aiheesta (tunnistat itsesi tästä varmasti, joten kiitos ideasta). Kuvitellaan naispari, joka on menossa naimisiin. He suunnittelevat kaiken muun ohella myös pukeutumistaan. Keskimäärin naisille pukeutumisella leikkiminen on sallitumpaa kuin miehille. Vaihtoehdot täysvalkoisesta morsiuspuvusta, miesten pukuun ja kaikki siltä väliltä ovat auki. On kuitenkin yksi ongelma. Toista pariskunnasta kiinnostaa enemmän mekko ja toinen haluaisi juhlavan housupuvun tai vastaavan. Periaatteessa mitään akuuttia ongelmaa ei ole, mutta erityisesti samansukupuolisiin mies- ja naispareihin kohdistetaan runsaasti “reh reh kummalla on housut jalassa?” tai “Kumpi teistä on mies ja kumpi nainen tässä teidän parisuhteessa?” -kommentointia. Tällöin “housupuku ja mekko” -valinta hääparilla voi tulla luetuksi tavoilla, jotka kyseiseen pariskuntaan eivät sovi. Vaikka pariskunnan häävieraat olisivatkin ystäviä ja sukulaisia, niin yllättävän usein tällaisia hassun hauskoja heittoja tulee, jos nyt ei aivan lähipiiristä, mutta hieman etäämmällä olevilta tuttavilta.

Jos toinen tai molemmat vihkiparista kyseenalaistavat normatiivisen sukupuolikäsityksen tai ovat esimerkiksi muunsukupuolisia, on juhlapukeutuminen hyvin haastavaa. Valtaosa vaatteista on sukupuolikoodattu ja vaikka pyrkisi rikkomaan tätä mallia, näiden koodien purkaminen on yksilöille miltei mahdoton tehtävä. Muunsukupuolisille ja sukupuolettomille pukeutuminen on korostuneen poliittista useista syistä. Binäärisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolisille ei ole olemassa omaa vaatekoodia, jossa he tulisivat nähdyiksi omassa sukupuolessaan. Monet valitsevat yhdistellä sekä mies- että naiskoodattuja vaatteita ja sekoittamaan kategorioita keskenään. Kansainvälisellä kentällä Jonathan Van Ness tai ALOK toimivat monille esimerkkinä rajoja rikkovasta pukeutumisesta, joka on samalla pukeutujan itsensä näköistä. Molemmat tekevät pukeutumisellaan selväksi sen, että vaatteilla itsellään ei ole sukupuolta vaan me ihmiset sukupuolitamme asioita ympärillämme monella tapaa tarpeettomasti. Niin kauan kuin pukeutuja itse tuntee olonsa hyväksi niissä vaatteissa, jotka hänellä on päällään, niin muulla ei ole merkitystä.

Juhlapukeutuminen on erityisen haastavaa, olet sitten cis, trans tai muunsukupuolinen. Etikettisäännöt edellyttävät tietynlaista pukeutumista, joka on aina sukupuolittunutta. Ne eivät jousta pukeutujan tarpeiden tai hyvinvoinnin mukaisesti. Yhä edelleen esimerkiksi yliopistojen publiikkiin osallistujille toimiteetaan pukukoodi, jossa naisille (sic) on määritelty kaikki sukkahousujen väristä lähtien. On tietenkin oma asiansa noudattaako etikettisääntöjä, mutta niiden rikkominen altistaa aina mahdolliselle kommentoinnille. Pukeutuminen on poliittinen teko.

Onneksi omien häiden kohdalla pareilla on paljon päätösvaltaa myös pukeutumisen suhteen. Parit voivat edellyttää vierailta tietynlaista pukeutumista tai jättää sen kutsuttujen itsensä päätettäväksi. He voivat päättää omasta pukeutumisestaan ja joko noudattaa perinteitä tai rikkoa niitä. Häistä puhuttaessa pitää kuitenkin varautua siihen, että tutuilla ja tuntemattomilla on runsaasti mielipiteitä siitä mitä pitää olla tai miten pitää olla. Tällaiset kommentit ovat joskus vaikeita ohittaa, varsinkin, jos ne tulevat läheltä. Suosittelen kuitenkin haraamaan ennemmin vastaan kuin mukautumaan sellaisissa asioissa, jotka ovat hääparille tärkeitä. Se, että pari haluaa kunnioittaa perinteitä ja pukeutuu sukupuolikoodatusti on aivan yhtä sallittua kuin se, että pari rikkoo syvällä olevia kategorisaatioita ja hylkää perinteet.

Olemme keskustelleet ystäviemme kanssa hääpukeutumisesta ja siitä miten tulemme pukeutumaan Sonjan kanssa. Vieraille olemme tällä hetkellä sanoneet teeman olevan mustaa ja dramaattista – jos he miettivät MET-gaalaa ja Bram Stokerin Draculaa ovat he jo todella lähellä ajatuksiamme. Itsehän me tunnetusti pukeudumme aina mustaan, joten emme näe mitään syytä muuttaa tilannetta omien häidemme suhteen. Ilmoille on heitetty sellaisia sanoja kuin paljettihaalari, tyllilaahus, samettiviitta etc. Mihin tulemme lopulta päätymään, emme tiedä sitä itsekään. Pukeutumisella on hauska leikkiä ja emme ajatelleet himmailla sen suhteen häissämmekään.