Miksi naimisiin?

Meiltä on kautta rantain kysytty miksi ensinnäkään menemme naimisiin? Tarkoittaako se sitä, että mukaudumme cisheteronormatiiviseen ja patriarkaaliseen suhdemalliin? Koemmeko “velvollisuutta” virallistaa suhteemme? Kyseenalaistaminen kunniaan! Avioliittoon tuleekin suhtautua kriittisesti ja omia motiivejaan tarkastella vähän kirkkaammassa valossa.

Naimisiin meno ei itseasiassa tunnu mitenkään isolta tai vaikuttavalta askeleelta kauttaaltaan. Olemme vuonna 2019 perustaneet yhdessä yrityksen, jonka tasavertaisia osakkaita olemme. Voin kertoa, että yhtiökumppanuus on juridisesti yhtä sitova, ellei jopa sitovampi kuin avioliitto konsanaan. Olemme siis ottaneet askeleita tai jopa loikan kohti vakavaa sitoutumista vuosia ennen kuin aloimme edes puhua häistä.

Kuva: Ira Aaltonen

Avioliitto tuntui meistä molemmista kaukaiselta vaihtoehdolta ja ei vähiten siksi, että koko instituutio on läpensä cisheteronormatiivinen. Hiljalleen kuitenkin molempien mieli alkoi vaeltaa hääjuhlissa ja kosinnoissa. Puhuimme asiasta pitkään ja useita kertoja ja tulimme lopulta siihen johtopäätökseen, että avioliitto on asia, jota me molemmat haluamme.

On aivan totta, että se on patriarkaalinen instituutio ja sen solmiminen tekee meistä cisheteroiden silmissä ehkä vähän “parempia homoja”, mutta se ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan tavoitteemme. Pragmaattisia syitä avioliitolle – erityisesti samansukupuolisten ja queer-parien kohdalla – on kuitenkin monia. Aviopuolison asema on vahvempi silloin, jos tapahtuu jotain ikävää. Pääsy sairaalaan, toisen hyvinvointiin liittyvät päätökset ja muu juridinen asioiden hoito on huomattavasti helpompaa sormus sormessa ja vihkitodistus takataskussa.

Naimisiin meneminen voidaan nähdä myös poliittisena tekona. Samansukupuolisten ja queer-parien avioliittoja vastustetaan edelleen. Me voimme, ihan vaan menemällä naimisiin, tehdä näkyväksi sen, että avioliitto kuuluu kaikille, jotka sitä haluavat. Me voimme omalta osaltamme olla myös mukana purkamassa niitä äärimmäisen sukupuoliroolittuneita ja binäärisiä traditioita, joita hääjuhliin liittyy.

Tärkein syy avioliitolle on kuitenkin se, että me rakastamme toisiamme ja haluamme mennä naimisiin. Queerit häät ovat ehdottomasti valinta, joka tehdään halusta ja rakkaudesta – ei pakosta.

Previous
Previous

Sanoilla on merkitystä