Elämäni rakkaudet
VIERASKYNÄ, Kirjoittanut Sumu K.
Kuva: Sonja Siikanen
Ensimmäisillä treffeillä nykyisen aviopuolisoni kanssa sanoin vähän varovasti: “Mulla on sitten queerplatoninen kumppani. Se tulee aina olemaan yhtä iso prioriteetti mun elämässä kuin romanttinenkin kumppani. Toivottavasti se on sulle ok.” Tuleva puolisoni hymyili ja sanoi iloisesti: “Niin miullakin! Tiedän mitä tarkoitat. Älä huoli.”
Queerplatonisuus
Lukion ensimmäisenä vuonna pakollisella fysiikan kurssilla viereeni istui Deimos, jonka tunsin aiemmin lähinnä nimeltä. Meitä kumpaakin kiinnostivat kirjat, teatteri ja Taru sormusten herrasta. Meitä kumpaakaan ei kiinnostanut fysiikka. Seitsemän viikon ajan istuimme vierekkäin ja hioiduimme peruuttamattomasti osaksi toistemme elämiä.
Lukiovuosien kuluessa tutustuimme molemmat tahoillamme queer-yhteisöön. Aloimme oivaltaa itsestämme sellaisia konkreettisia asioita, jotka siihen saakka olivat tuntuneet lähinnä teoreettisilta. Puhuimme biseksuaalisuudesta ja aseksuaalisuudesta. Puhuimme mahdollisista seurustelusuhteista ja niihin liittyvistä toiveista. Tiesimme, että meillä oli toisissamme jotain erityistä, vaikka se ei ottanutkaan seurustelusuhteen muotoa. Eräs aseksuaalisissa ja aromanttisissa piireissä alkunsa saanut termi kolahti minuun heti kun kuulin sen. Queerplatoninen kumppanuus.
Kuva: Sonja Siikanen
Queerplatonisten tai qp-kumppanien välillä ei tyypillisesti ole romanttista tai seksuaalista vetovoimaa, vaan suhde perustuu nimensä mukaisesti platoniseen rakkauteen. Se tuntuu kenties ystävyyttä voimakkaammalta tai merkityksellisemmältä. Suhde voi näyttää romanttiselta suhteelta ulkopuolisille, etenkin jos siihen kuuluu esimerkiksi yhdessä asuminen tai vaikkapa yhteiset lapset. Suhteen tarkka sisältö riippuu kuitenkin täysin siinä olevista ihmisistä. Queerplatonisuuden painava etuliite queer tarkoittaa, että suhteen ei tarvitse asettua mihinkään ennalta määriteltyihin rajoihin. Queer on sitä, miksi me sen teemme.
Muistan, kun vajaa parikymppisenä otin asian varovasti esiin Deimosin kanssa. “Mä olen alkanut ajatella sua enemmänkin mun queerplatonisena kumppanina kuin ystävänä.” Tunne oli molemminpuolinen. Sana tavoitti välillämme olevasta yhteydestä jotain sellaista, mihin edes “parhaat ystävät” ei yltänyt. Sittemmin olen toisinaan kiertänyt termin määrittelemistä esimerkiksi ilmaisulla “platoninen elämäni rakkaus” selittäessäni ihmisille, mikä Deimosin rooli elämässäni on.
Vuosien kuluessa niin äitini kuin yhteiset työkaverit ovat luulleet meitä pariskunnaksi. Fyysinen kosketus on minulle tärkeää, ja ilmaisemmekin läheisyytämme monin sellaisin tavoin, jotka tyypillisesti yhdistetään vain romanttisiin suhteisiin. Ennen kuin kummallakaan meistä oli ollut yhtäkään romanttista kumppania, kävelimme Helsinki Pride -viikolla käsi kädessä pitkin Aleksanterinkatua, ja mietin, miten monenlaista rakkautta maailmassa on ja miten suuri osa siitä jää idolisoidun romanttisen rakkauden langettaman massiivisen varjon peittoon.
Romantiikka
Vaikka Deimos ja minä olemme toisillemme äärettömän rakkaat, olemme aina tienneet, että romanttinen tai seksuaalinen ulottuvuus ei kuulu meidän suhteeseemme. Ensikosketukseni seurusteluun tuli yliopistovaihdossa, ja oppimiskäyrä oli jyrkkä. Kun kipuilin eropäätöksen kanssa, Deimos lupasi minulle, että on parempi päättää sellainen suhde, jossa ei tahdo olla, kuin ylläpitää kulissia vain toisen tunteita suojellakseen.
Kuva: Sonja Siikanen
Puoli vuotta eron jälkeen istuin Tampereen kissakahvilassa niillä ensitreffeillä, joilta tämä teksti alkoi. Runo oli lempeä ja söpö, ja välillemme syntyi nopeasti aivan erilainen yhteys kuin mitä olin kokenut vaihtoromanssini kanssa. Se, että Runolla oli oma queerplatoninen kumppaninsa Havu, eikä minun tarvitsisi huolehtia Deimosin olemassaolon aiheuttavan minkäänlaista kitkaa suhteessa, tuntui melkein liian hyvältä ollakseen totta. Kun olimme kolmansilla treffeillä minun luonani ja pussailimme sohvalla, mietin: “Tältäkö tän kuuluu tuntua?”
Puolen vuoden kohdalla muutimme yhteen, ja ennen ensimmäistä vuosipäivää olimme kihloissa. Olin löytänyt Runosta toisen ihmeen rinnalleni: ihmisen, jonka elämä sopi omani kanssa yhteen kuin palapelin palat. Kumpikin meistä halusi suhteen, jossa asutaan yhdessä ja jaetaan arkea (mitä qp-kumppanimme eivät halua), ollaan romanttisia hölmöjä ja harrastetaan seksiä (mikä ei qp-suhteisiimme kuulu) ja mahdollisesti hankitaan joskus lapsia (mitä qp-kumppanimme eivät myöskään halua). Kommunikoimme samalla tavalla, hyvän parisuhteen määritelmämme on samanlainen ja meillä on yhteinen, vahva arvomaailma. Sovimme yhteen niin käsittämättömän hyvin, että vielä monen vuoden jälkeenkin pysähdyn välillä hämmästelemään, miten tällainen ihminen on edes olemassa.
Avioliitto, polykyyli ja valittu perhe
Kuva: Sonja Siikanen
Kun minä ja Runo menimme naimisiin kesällä 2023, Deimos ja Havu olivat todistajamme ja ainoat vieraamme. Halusimme ennen kaikkea voida keskittyä toisiimme ja naimisiinmenoon, mutta Deimosin ja Havun läsnäolo oli sekä itsestäänselvää että välttämätöntä. Romanttiseen kumppaniin loppuelämäksi sitoutuminen on juhlallinen, yhteiskunnallisesti tunnustettu tilaisuus, mutta siteemme queerplatonisiin kumppaneihimme ovat meille aivan yhtä tärkeät. Ilman heitä ei olisi meitä, ei yksilöinä eikä pariskuntana.
Ajattelen, että elämässä on tervettä olla erilaisia rakkauksia, ja että monet niistä voivat olla samanaikaisia ja päällekkäisiä. Erimuotoiset suhteet eivät myöskään automaattisesti ole toinen toistaan arvokkaampia. Nykyään minä, Deimos, Runo, Havu ja Deimosin romanttinen kumppani Jänö, joka oli alun perin Runon ystävä yliopistolta, olemme niin tiiviisti toistemme elämissä kiinni, että olemme alkaneet kutsua porukkaamme polykyyliksi eli keskenään verkottuvien monisuhteiden yksiköksi. Romanttisten, queerplatonisten ja ystävyyssuhteiden muodostama tiivis valittu perhe kannattelee meitä kaikkia.
Kuva: Sonja Siikanen
Perinteisellä romanttisen rakkauden ylivertaisuutta korostavalla avioliitolla ei ole mitään tekemistä meidän rakkauksiemme kanssa. Olen tietysti sekä henkilökohtaisesta että juridisesta näkökulmasta äärimmäisen iloinen ja kiitollinen hääpäivästäni ja upeasta puolisostani. Haluaisin järjestää myös jonkinlaisen rakkausjuhlan minun ja Deimosin suhteen kunniaksi. Näiden elämäni rakkauksien myötä ympärilleni on muodostunut perhe, jota ei olisi ilman keskinäisten suhteidemme arvoa ja tasa-arvoa. Ilman minua ja Runoa Deimos ja Jänö eivät ehkä koskaan olisi tavanneet, emmekä olisi saaneet todistaa heidän rakastumistaan paraatipaikalta. Ilman Deimosia ja Havua hääpäivämme olisi ollut paitsi emotionaalisesti omituinen, myös logistisesti katastrofaalinen. Ilman kaikkia rakkaitani elämästäni puuttuisi tonneittain huumoria, myötätuntoa, taidetta, uusia kokemuksia ja Luoja ties mitä muuta. Miten yhden suhteen voisi ikinä arvottaa kaiken tämän yläpuolelle? Miksi pitäisi? Ja kuka edes haluaisi?