Suomalaisiin hääjuhliin liittyvät perinteet ja leikit tuntuvat varmasti monesta queer-parista vaikeilta. Ne usein vahvistavat tiukkoja sukupuolirooleja ja ylläpitävät cisheteronormatiivisuutta. Hassunhauskat hupailut siivoavista ja nalkuttavista naisista tai miesluolaansa kadonneista miehistä eivät jaksa naurattaa ihmisiä, jotka murtavat roolioletuksia omassa elämässään. Nämä sterotypioita vahvistavat “leikit” eivät myöskään oikeasti palvele cisheteroita vaan rajaavat myös heidät ahtaaseen häkkiin.

Tasa-arvoisen avioliittolain voimaan tulemisen jälkeen yhä useampi samansukupuolinen ja queer-pari avioituu ja järjestää hääjuhlat. He tekevät sen samalla tavalla kuin cisheterohääparit. He valitsevat maistraatin ja kirkkovihkimisen välillä ja pohtivat pitääkö suuret juhlat vai mennäänkö vain kahdestaan syömään jonnekin. Valitsevat he miten tahansa, pitää heidän silti ottaa selvää siitä miten vihille pääsee ja miten juhlistaa vihkipäivää. Valtaosa tarjolla olevasta informaatiosta on suoraan kirjoitettu sillä oletuksella, että naimisiin menevä pari on cisnainen ja cismies. Jos hääpari ei asetu tähän rajaukseen, on tieto – se vähäinen tieto, jota on – hajallaan pitkin internettiä.

Todella usein kuulee, että LGBTIQA+ -sanasto on hirveän vaikeaa ja monimutkaista. On ihan totta, että käsitteet ja niiden määrittelyt muuttuvat ja kehittyvät, mutta niin muuttuu ja kehittyy myös arjessa käyttämämme kieli.

Meiltä on kautta rantain kysytty miksi ensinnäkään menemme naimisiin? Tarkoittaako se sitä, että mukaudumme cisheteronormatiiviseen ja patriarkaaliseen suhdemalliin? Koemmeko “velvollisuutta” virallistaa suhteemme? Kyseenalaistaminen kunniaan!