En ole lisännyt kommentointiosiota tähän blogiin, mutta olen kyllä miettinyt sitä. Blogeissa yksi merkittävä ulottuvuus on mahdollisuus keskustella ja esittää omia huomioita. Silloin, kun blogi käsittelee LGBTIQA+ -aiheita, ei kommenttiosion avaaminen ole mitenkään helppo tai kevyt juttu. Jos et tiedä mihin viittaan, niin käy katsomassa mikä tahansa vähemmistöaiheita käsittelevä uutinen tai postaus, jonka alle on mahdollista kommentoida. Kommenttikentät pursuavat vihaa marginalisoituja ihmisryhmiä kohtaan. Haluanko sitä tänne. En todellakaan.

Olen kirjoittanut paljon siitä, että hääperinteissä ei ole tilaa queer-pareille. Olen puhunut cisheteronormatiivisuudesta ja perinteiden patriarkaalisuudesta. Lienee aika mennä hieman syvemmälle tässä asiassa. Perinteisiin, näin kulttuurientutkijankin näkökulmasta, liittyy paljon voimakkaita tunteita. Niiden kyseenalaistaminen saa aikaan vastareaktion, mutta niihin mukautuminen saa myös aikaan vastareaktion. Miksi näin on? Tyhjentävää vastausta ei blogissa ole mahdollista antaa, mutta jonkinlaisen pintaraapaisun voi tehdä.

Mistä tiedän, että tämä henkilö tai palvelu on minulle turvallinen? Tämä on kysymys, jota LGBTIQA+ -ryhmiin kuuluvat ihmiset kysyvät itseltään ennen jokaista kohtaamista. Tämä kysymys kumpuaa vähemmistöstressistä ja jatkuvista syrjinnän kokemuksista.

Olen useaan otteeseen kirjoittanut, että koko hääskene on cisheteronormatiivinen. Oletus siitä, että vihkipari on cis (kokee syntymässä määritellyn sukupuolen omakseen) ja hetero (vihkipari on eri sukupuolta, yleisimmin nainen ja mies) määrittelee todella vahvasti kaikkea häihin ja hääjuhlaan liittyvää vuorovaikutusta, palveluntarjontaa ja kielenkäyttöä.

Tasa-arvoisen avioliittolain voimaan tulemisen jälkeen yhä useampi samansukupuolinen ja queer-pari avioituu ja järjestää hääjuhlat. He tekevät sen samalla tavalla kuin cisheterohääparit. He valitsevat maistraatin ja kirkkovihkimisen välillä ja pohtivat pitääkö suuret juhlat vai mennäänkö vain kahdestaan syömään jonnekin. Valitsevat he miten tahansa, pitää heidän silti ottaa selvää siitä miten vihille pääsee ja miten juhlistaa vihkipäivää. Valtaosa tarjolla olevasta informaatiosta on suoraan kirjoitettu sillä oletuksella, että naimisiin menevä pari on cisnainen ja cismies. Jos hääpari ei asetu tähän rajaukseen, on tieto – se vähäinen tieto, jota on – hajallaan pitkin internettiä.

Todella usein kuulee, että LGBTIQA+ -sanasto on hirveän vaikeaa ja monimutkaista. On ihan totta, että käsitteet ja niiden määrittelyt muuttuvat ja kehittyvät, mutta niin muuttuu ja kehittyy myös arjessa käyttämämme kieli.

Meiltä on kautta rantain kysytty miksi ensinnäkään menemme naimisiin? Tarkoittaako se sitä, että mukaudumme cisheteronormatiiviseen ja patriarkaaliseen suhdemalliin? Koemmeko “velvollisuutta” virallistaa suhteemme? Kyseenalaistaminen kunniaan!